Yhyy, perjantaina meikä sitten astelee ulos linkasta Poriin :C
Aika on menny hirvittävän nopeesti, tosi vaikee uskoo, että kohta se 35 päivää on kokonaan hurahtanut. Mut on mul vähän ikävä takasin. Huom vaan vähän ;D
Eilen me tehtiin muutto. Koska juice jää tänne vielä seuraavaks kuuks ja mä lähden jo tällä viikolla, ni oli pakko vaihtaa kämppää kuun lopussa. Vaikka tää uus huone on isompi ja meil on kunnon sängyt, eikä futoneita, olisin kyllä mieluusti viettänyt nää viimeiset päivät tuolla vanhassa kämpässä. Ensinnäkin, tää on lattiatasossa, joten tervetuloa rotat ja torakat! Sit tääl on jotain ihme mustia ihmisiä. Joku rynkytti meidän ovee viime yönä.
En avannu.
Jok tapauksessa sain nukuttua kiitettävät 16 tuntia, olisin voinut jatkaa vaikka toiset samanlaiset, mutta tänään oli ohjelmassa Jokohama, eli piti herätä suht koht aikasin. Käytiin noitten japsityyppien katsomassa sellanen kuvakirjanäyttely. Se oli puoliks suomalaisen ja puoliks japanilaisen piirtämä. ''Sika'' nimeltään. Se oli kiva. Varsinki se sienitarina XD No sit käytiin kahvilla, oli muuten iljettävän kalliit hinnat. Sit käytiin Chinatownissa kyyläilemässä ja syömässä. Sit käytiin näköalatornissa. Kierreltiin ja kaarreltiin ja tultiin takasin tänne uuteen kämppään.
Huomenna ois kans taas ohjelmaa, Main kanssa Asakusaan, jos se nyt laittaa Juicelle sähköpostia. Ja sit oiski viimonen päivä, meidät on kutsuttu syömään japsikotiin. Se ois mun viiminen päivä, joten saattaa hyvin olla et käydään vielä heittääs hyvästit kaikille tuolla watarun baarissa. Sit lähteekin lento Moskovaan ja siellä odottaa taas se ah-niin-ihana-odotusaika, ennenku pääsen suomen koneeseen. Odotan kauhulla xD
Täs vähä maisemakuvaa Jokohamasta:
Lisää tulee taas vähä jälkikäteen :D Mut mää hilpasen ny tonne spurgu-suihkuun ja toivon, et sielt tulee lämmintä vettä (ja et mua ei ryöstetä matkalla) :D
maanantai 30. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Kuvii
Rakas kuvankäsittelyohjelma sekosi joka kuvan kohdalla. Ja lopuksi ei edes tehnyt kuviin muutoksia (tai siis tallentanut niitä), joten tuskastuin koska kaikki piti aloittaa alusta. Nyt näiden kuvien lataaminen tänne kestää miljoona vuotta. Mut tässä näitä:
Tuolt jalkapallopleissist.
Juice juo Strongii xD
Istun
Tärähtänyt ja tuulinen kermitfeissikuva + juice ja pulla
Meidän ''kauppakeskusthing'' Nakanos
Jumalten juoma
Tuolla käytiin vähän kyyläilees maisemia.
Aurinko pilas kuvat
Vähä viel kirsikkapuita

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Soriiiii
Juu, anteeks kauheesti kun ei oo tullut tekstejä. Jotenkin tää kuvien lisääminen on niin tuskallista, yhdes kuvas kestää monta minuuttia kun noi kuvatiedostot on niin isokokoisia. Sit en oo kauheesti edes ottanut nyt kuvia kun se on useimmissa paikoissa mun mielestä vähän epäkohteliasta ja onhan usein tullut kieltojakin vastaan.
Sit meidän unirytmi on vähän kääntyny tollaseks hassuks, et herätään iltapäiväl, käydään suihkus ja lähetää johki ja tullaan joskus aamuyöl takas :D Ja sit ei oo vaan yksinkertasesti jaksanu!
MUTTA, nyt siirrytään sitten tänne tapahtumien keskipisteelle. Mitäs me ollaan täs parin viikon aikana tehty? Vaikee muistaa, ainakaan missään järjestyksessä. No muutaman kerran ollaan menty moikkaan Watarua ja muita kumppaneita tohon Watarun baariin. Ja sit on tavattu siellä tosi ihania ihmisiä. Voitteko kuvitella, eilenkin yks Mai sano, et jos meillä ei oo kämppää ens kuulle, ni voidaan mennä sen asuntoon asumaan. Siis täh? Voiko suomessa kuvitella, että tapaa jonkun tyypin pari kertaa baarissa ja se tarjoaa kuukaudeks kämppää? Tuskinpa!
No, Wataru joka tapauksessa sano meille joskus viikko sitten, että se kutsuu meidät niiden kanssa sunnuntaina viettään kivaa päivää. Jalkapallon peluuta ja ruokaa ja juotavaa. Vähän se kuulosti pelottavalta, varsinkin se jalkapallo-osuus, koska mä inhoon joukkuepelejä. Joka tapauksessa, me sitten sunnuntaina lähdettiin asemalle odottelemaan Watarua. Mulla oli fiilikset vähän negatiiviset, ajattelin et mitäköhän tästäkin tulee. Voin silti sanoo, että oli luultavasti paras päivä ikinä!
Me mentiin sellaseen sisäpelihalliin. Mä sanoin, että en haluu pelata ja katselen vaan Juicen kanssa. Ne sit kuitenkin raahas mut puoliväkisin sinne pelikentälle, mikä ei ollut niin kauheen hauskaa, mut eipä se niin kauheetakaan ollut. Siinäkin näki, et kuin mukavia ihmiset täällä on: kun mä sanoin et haluun vaan Juicen kans kattella, ni meille käytiin ostamas Colat siitä vaan yhtäkkiä.
Oltiin joku pari tuntia siellä hallilla. Sit Wararu, Juice ja mä lähettiin hakeen Juicelle puhelinliittymää, mut se ei onnistunutka :/
No meidät sitten johdatettiin Izakayaan. Tässä teille tietoa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Izakaya
Eli tollanen hauska paikka, missä istuttiin pöytien ääressä ja tilattiin seurueille ruokaa ja juomaa. Olin aluks ihan paniikissa kun mulle näytettiin ''Drink menua'' ja siinä ylhäällä luki ''980 jeniä''. Ajattelin et paljonkohan tääkin lysti tulee maksamaan. Sitten mulle selitettiin, että se sisältää _kaikki_ juomat mitä haluaa sinä aikana kun me siel ollaan. Eli pääl 9 euroo. Ruoan hinnasta en tiedä, ehkä se sisälty siihen samaan hintaan. Joka tapauksessa, pöytään kannettiin kokoajan herkullista ruokaa ja jättisaavillisia olutta. Sitten siinä sai tilailla kokoajan muita juomia. Jossain vaiheessa kun aika alko loppuun, ilmeisesti joku makso koko porukalle toisen samanlaisen parin tunnin ''kierroksen''.
Hauskinta oli se, kun lähdettiin pois ja kysyin, et paljonko se hinta on. Mulle ja Juicelle sanottiin että ilmasta, Japani kuulemma tarjoaa. Muut makso meidän illan eikä suostunu ottaan rahaa. Sit meistä otettiin valokuvat, ne teetti ne ja anto muistoks (Tekstin kera ''Juuso/Juulia, thank you for coming!'') Oli kyllä niin herttasta :)
Sit meitä taas johdatettiin eteenpäin. Junan jälkeen hypättiin taksiin (ne on helvetin kalliita täällä). Tietenki meidän seurue makso taksinki. Sit meidät vietiin karaokebaariin. Siellä oli iso telkkari ja outo langaton laite, millä valittiin biisi. Sieltä löyty yllättävän paljon suomalaistakin musiikkia! Ja tietenkin myös sen karaokebaarin hintaan kuulu se, että saa tilata niin paljon juotavaa kun haluaa. Meillä oli tosi hauska ilta. Ja yllätys, kun kysyin hintaa, ni ei suostuttu ottaan rahoja vastaan: ''Japani tarjoaa''!
Täällä on niin uskomattoman ystävällisiä ihmisiä verrattuna Suomeen että huhhuh.
--- No - siinä oli yks ilta.
Me ollaan hengailtu täällä paljon yhden suomalaisen Johannan kanssa. Kerran me istuttiin Shibuyassa, ja siihen tuli pari tyyppiä jutteleen enkuks. Sit ne vaan pyys meitä viikonloppuna johonki ''partyyn''.
No, me ei tiedetty yhtään missä se oli tai mitään, mut todella omituisesti me törmättiin siihen toiseen tyyppiin toisella puolen Shibuyaa sitten sinä päivänä. Yhtäkkiiä me löydettiin itsemme Japanilaisista kotibileistä. Paljon erilaista porukkaa, yks tyyppi oli jopa pelottava XD
Sit yllättäen vaihtu illan mukana paikka - ja löydettiin itsemme Night Clubista. Siel oli kyllä todella kallista eikä niin kauheesti ihmisiä, kun ois kuvitellu. Mut Shibuyan alueella on maailman suurimmat yökerhot. Näin olen kuullut :D
-- Siinä taas jotain kemmailua
Sit ollaan vaan hengailtu täällä ympäriinsä, käyty syömässä tyyliin joka päivä, shoppailtu, kyyläilty ihmisiä jne.
Ainii, kerra Shibuyas joku ravintolan työtekijä tuli jutteleen meille, kun ne haki asiakkaita. Sit se kyseli et mistä ollaan ym. ja yhtäkkiä alko lukeen suomeks jostain lapusta ''Saisiko olla...'' jotain ruokia se tarjoili, mut ei houkuttanu :D
Monena päivänä ollaan vaan lusmuttu kotona (Ehkä mahdollisesti edellisen illan jäljiltä..)
Ja ollaan värjätty mun lettiä ja Juicen lettiä myös.
Musta tuntuu, että tähän tekstiin en jaksa niitä kuvia lisätä, koska siinä kestää tyyliin kymmenen vuotta, joten miten ois, jos julkasen tän tekstin tällasena nyt ja alan tekeen uutta postausta, mihin liitän vaan ne kuvat? :D
PS: Huhahaha mul ei oo mikään kiire tänään, koska oon huomenna yksin ja näin, eikä mitään tärkeetä. Joten jos sitä vaikka valvois läpi yön, jotta sais tän unirytmin korjattua. Eli aikaa jää kuvien lisäämiselle.
Minä sanon moro, ja alan lisäämään kuvia. Ja unohtunut sanoa, jos on jotain kysymyksiä jne, yritän vastata parhaani mukaan :)
Terevee!

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Hanami!
Oltiin eilen sitten tossa puistossa viettämässä Hanamia. Noi Sakurat on nyt just parhaimmillaan, lehdet alkaa pikkuhiljaa putoileen. Eilen oli kiva päivä, just sopivan lämmin ja aurinko paistoi koko päivän. Tänään olikin sitten elohopea jo hellelukemissa (teil vissiin kunnon lumimyrskyt edelleen ;D ?).
Vietiin sit ite vähän syötävää, mutta niillä oli tuolla partyssa kunnon ruoat mukana, jota tarjottiin kokoajan. Mmmm japsiruoka on niiin hyvää. Oon opetellu jo jotenkuten syömää puikoillaki XD
Meil oli tosi hauskaa, kunnes ajateltiin kolmen aikaan lähtee Yoyogiin toiseen partyyn, mutta hukkareissu siitä tuli ku siel puistos oli _pikkasen_ enemmän ihmisiä.Ei sit löydetty kohdetta, ja lähettiin kotiin vaan.
Meidän baarimikko, Wataru :D
Asemal oli porukkaa aika paljon.

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kahden päivän postaus
Terevee, en eilen jaksanut/ehtinyt kirjoittaa. Eipä tosin mitään ihmeellistä tapahtunutkaan.
Paitsi et oltiin menos Harajukuun hakeen Juicelle kännykkäliittymää. Käveltiin toi pitkä ja vammanen vessapaperilyhtykuja, ja aamupalal Lotterias Juice huomas, et sen rahapussi jäi kotiin. No mä jäin venaan tonne kauppakeskukselle puoleks tuntia, kun Juice lähti hakeen rahapussiansa. Sit se tuli takas ja sano et meidän ovi ei auennu ja mun tarvii lähtee mukaan XD Ja TAAS pitkä ja vammanen matka kämpille. Tehtiin sellanen havainto, että Juicen avain ei vaan toimi tässä ovessa, koska mulla toimii moitteettomasti.
Harajukussa sitten sanottiin, että ne on siltä päivältä lopettanut SIM-korttien myymisen, ja pitää tulla seuraavana aamuna uudestaan. Mehän mentiin, mutta kappas, niillä ei ollut kortteja yhtään jäljellä ja meidän käskettiin mennä Shinjukuun, sieltä kuulemma löytyisi.
Ja mehän mentiin, eikä löytynyt niiltäkään -.-, turhaan siis herättiin aikasin.
Ja huomenna meitä on pyydetty Hanami-partyyn mukaan, itseasiassa tarkotus ois jopa kahteen mennä. Ne vaan sattuu oleen eri puistoissa samaan kellonaikaan (11-18). Kaipa asia järjestyy :)
Ja ostin itelleni uuden paidan, ku ei oo mitään hupparia mukana ja illalla saattaa tulla hiukan vilu.
Kai mä sitte raahaan huomiseks kameran mukaan tonne Hanamiin, että saadaan loisteliaita ja edustavia kuvia. Kirsikkapuista tietenkin... Mut älkää odottako huomenna postausta, jos ilta venähtää :D
Tässä jotain kemmakuvia teille:
Tuksun unelmatalo.
Tos näkyy tota uutta paitaa. Siin on tollane ''viittaki'' mukana :D
Kiva ikkuna, toi mölli tos keinus keinuu oikeesti! XD

torstai 5. huhtikuuta 2012
''Pyykinpesua!''
Iltaa!
Tässä ollaan nyt Juicen kanssa ainakin kolme päivää sovittu siitä, että pestään pyykkiä. Arvatkaa vaan, ollaanko pesty? Ei. Just vasta huomattiin, että tohon koneeseen tarvitaan myös pyykinpesuaineita. Pakko oli siis tänään heti herättyä mennä 100 jenin kauppaan ostamaan pyykinpesujauhetta ja mulle pyyhe (koska vanha pyyhe on erittäin likainen ja sitä ei voinut pestä ennenkuin saatiin pyykinpesuaineita). Ihan mieleen tulee eilinen ilta:
Sovittiin, että leikataan mun hiukset (ja värjätään ne ja pestään pyykkiä, tietenkin). No saatiin sit ostettua ne sakset joskus illalla ja kyylättiin hosteja varmaa miljoona tuntii. Sit tääl kotona Nakanossa
''Leikataaks ne hiukset ny''
''Joo''
Ja sit istuttiin neljä tuntii kummatkin omalla koneellaan, kokoajan toistaen ''Leikataaks ne hiukset nyt''
Sit yöllä saatiin aikaseks leikata ne. Tänään sain värin päähäni, kuvia kai sitten laitan huomenna.
Mutta tästä päivästä. Ei tehty muuta, ku käytiin ostelemas noita juttuja ja lagailtiin täällä. Ei tehty mitään jännää, joten kerron pienen tarinan tästä päivästä.
Istuttiin koneella, kun kuultiin meidän oven takaa englannin kielellä kysymys ''Tiedättekö ketä täällä asuu'' ja meidän oveen koputettiin. Oltiin ihan kauhuissaan eikä avattu, ja sit joku venäläinen muija sano jotain et kyl tääl porukkaa asuu.
Sit joku äijä sano enkuks toiselle ''Tuolla asuu joku (guy = miespuolinen henkilö), mutta en tiedä miksi hän (he = miespuolinen henkilö) piilottelee huoneessa. Sit avattii ovi ja joku halus tul kattoo ens kuuks tätä kämppää. Ja arvatkaas oliko siisti kämppä? Juice sano jotain ''Sorry, it's little bit messy'' mut kyl siin hävetti xD
Koko päivä oli muuteski outo, ku ei oikein mikään tuntunu sujuvan tavallisesti. Ja ikävä kyllä, ei kuvia tälläe päivälle, kun ei missään käyty/mitään oikein tehty :D
Mut huomenna voin laittaa kuvia meidän iki-ihanasta pyykinpesukoneesta (sin tarvii tunkee kolikoita et se toimii)
Nii ja automaateista vielä, tos meidän tien toisella puolella on juoma-automaatti, mikä arpoo ostajalle numeron, ja jos osuu oikee numero kohdalle ni sielt voi voittaa jotain tavaraa = WTF? NII ja se kuuluisa pikkuhousuautomaatti on bongattu, ihan läheltä tästä Nakanosta!
Kuvien puuttumisen korvaukseksi hilpeä ja rivo biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=lEnqPdT2R7I
Onks toi unkaria vai mitä kieltä toi laulaa? 8D

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Käärme ja transut!
Haloja taas!
Heräsin aamulla hiukset pystyssä ja pikaisten aamutoimenpiteiden jälkeen suunnistettiin Lotteriaan aamupalalle, mikä tässä tapauksessa tarkoitti kuumaa kahvia ja kana-teriyaki-burgeria. Unohdin ottaa siitä kuvan, mutta se oli taivaallista. Ilokseni huomasin myös, että kurkkuun ei sattunut enää lainkaan, eikä ollut kuumetta. Ihmeparantuminen!
Mun ihana feissini aamulla. Kohta lähtee toi karvakasa mun päästä!
Jatkettiin sitten matkaa nörttien paratiisiin - elektroniikkakaupunki Akihabaraan. Mulla oli tarkotuksena ostaa uus muistikortti kameraan, minkä teinkin. Kauhukseni huomasin, että toinen lähellä oleva paikka myi samankokoista muistikorttia puolet halvemmalla, hiukkase ketutti. No, jatkossa sitten ollaan tarkempia ja kierretään kaikki paikat läpi ennenku ostetaan.
Homer Simpson - japsi :D
Akihabarasta hypättiin Yoyogi-puistoon kyylään Sakuroita. Siel oli kunnon hanamipartyt ihmisillä menossa!
Ja sitten kotiin Nakanoon, toki käytiin ensin päivittäisellä Shinjukun kierroksella kyyläämässä hosteja.
Ja nyt Juice leikkas mun hiukset ja kello on 2 yöl kohta. Huomenna ois tiedossa pyykkäämistä, hiusten värjäystä ja jotain. Katotaan mitä päivä tuo tullessaan :D

tiistai 3. huhtikuuta 2012
Eilisiä kuvia + tämä päivä
Hui hai, tässä eilisiä kuvia, joita en vielä laittanut. Tänään ei tule tämän kummoisempaa tekstiä, kun ulkona sataa kaatamalla vettä ja muhun iski kauhee kurkkukipu. Paras pysyä sisällä ja juoda kuumaa kahvia.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Japanin kultalähteillä
HAHA pakko aloittaa teksti kirjoittamalla yhdestä papparaisesta, josta unohdin eilen kirjoittaa.
Oltiin tulossa Juicen kanssa kotiin. Käveltiin Nakanon katuja, kunnes Juice sano:
''Nääks mää harmaahiuksisen koulutytön jolla on pälvikalju?''
Tarkemmin katseltuamme huomattiin, että edellä käveli papparainen, jolla oli koulutytön puku päällä, polvisukat ja kaikki. Sillä roikkui laukusta pinkki karvahäntä. Papalla oli pitkä letitetty harmaa parta, pitkät harmaat hiukset + se jo mainittu pälvikalju :DDD Seurattiin sitä 100 jenin kauppaan ja siellä se teki ostoksia hymy suin!
Ja sitten tähän päivään. Mentiin Uenoon junalla ja käytiin ostamassa ruokaa. Siellä oli Hanami meneillään ja paljon ruokakojuja + jotain temppeleitä. Se saatanan ärsyttävä akka siinä kojulla yritti huijata multa 500 jenin ruoat väittämällä etten ollut maksanut, vaikka se suurin piirtein repi mun käsistä sen 500 jenin kolikon. Juice onneks kielitaidollaan pelasti mut pulasta.
Hanami-huumaa!
Kirsikkapuut on nyt kukkimassa parhaimmillaan!
Syötiin auringonpaisteessa eläintarhan vieressä ateriamme: takoyakia - eli mustekalataikinapalleroita. Sit ostin kolikkoautomaatista täydellistä limua <3
Käytiin sitten samalla Uenon eläintarhassa. Pääsylippu oli vaivaset 600 jeniä (alle 6 euroa) ja eläimet oli hiukkasen eksoottisempia ku Suomessa. Nähtiin tiikeri, leijonia, kaikenmallisia apinoita/gorilloita, panda, saukkoja, kaikkia lintuja, elefantteja, karhuja, pingviineitä, tapiiri, muurahaiskarhuja ym.
Eläintarhan jälkeen käveltiin Ameyayokocho ostoskadulle, mistä metsästettiin mulle hupparia, mutta en sit raaskinutkaan vielä ostaa. Sen jälkeen käveltiin Asakusaan syömään.
Ravintolassa vietettiin vissiin tovi, koska huomattiin että auringonpaiste oli vaihtunut pimeyteen. Huomattiin, että useimmat kojut ja kaupat oli kiinni, mutta saatiin nauttia tunnelmasta.
Sitten napattiin metro Shibuyaan ja kyttäiltiin taas hosteja hiukan, kunnes tultiin lähikaupan kautta kotiin. Napattiin mukaan pari juomaa, kun puol litraa 8 prosenttista sitruunasiideriä/lonkeroa saa 200 jenillä tölkki.
HUOM! Huomenna tulee kaikki tämän päiväiset kuvat, esim eläintarhat ym. En jaksa laittaa niitä enää tänää. Korvauksena meidän kotikatu (lyhdyissä roikkuu ''vessapaperia'', sekä Seppochu!
http://www.youtube.com/watch?v=Q_a4hF8mpOg
Huomiseen!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Cheburashka!
Terve taas!
Tänään heräsin taas tapani mukaan yhdentoista aikoihin, kävin suihkussa ja laittauduin. Oltiin päätetty, että lähdetään tänään Ikebukuroon muutaman bändin keikalle.
Onneks ei satanut enää, aurinko paisto ja oli lämmin. Haukattiin ensin Excelsior Cafessa aamupala ja -kahvi, jonka jälkeen hypättiin junalla Shinjukuun, missä vaihdettiin junaa (kyyläiltiin ensin Hosteja hetken aikaa).
Käytiin täällä Nakanossa vielä sellasella alueella, missä vietettiin Sakura-juhlaa. Kirsikkapuut ei kukkinut vielä, eli oli aika outoa että täällä vietetään jo nyt Sakuraa. Ihme kyllä illalla, kun tultiin takasin keikkapaikalta, huomattiin että osa kukista oli oudosti avautunut illan aikana.
Ikebukurossa alkoki sitten se piina, nimittäin keikkapaikan etsiminen. Harhailtiin monta tuntia ympäri Ikebukuroa ja tuskastuttiin kun missään ei ollu merkkiäkään koko paikasta. Alettiin metsästään ernuja ja seuraileen niitä siinä toivossa, että ne johdattais meidät perille. Ne katos kokoajan johonki, sitten Juice kyseli parilta tyypiltä japaniks sitä keikkapaikkaa. Lopputuloksena ne johdatti meidät ihan väärään paikkaan. Onneks lopulta löyty oikee paikka poliisin avustuksella.
Odoteltiin sitten siinä, että päästään sisään. Täällä Japanissa toimii keikkajutut vähän erilaisesti ku muissa maissa. Seisomapaikatkin on numeroitu ja sisään päästetään ihmisiä rivien ja paikkojen perusteella. Me ostettiin vasta ovelta liput, eli ei päästy eteen, mutta itse asiassa noi paikat oli paljon parempia.
Esiintymässä oli N@H, Lolita 23 Q, Annie's Black, Brick Break, Kiss X Dum ja jotain muita, ei osata lukee noita merkkejä.
Jotain Visual Kei - esitteitä, joita saatiin sielt keikalta.
Esiintymiset oli tosi hienoja, huomaa että täällä osataan panostaa siihenkin. Keikkatunnelma yleisesti oli sata kertaa parempi ku Suomessa, kaikilla ihmisillä oli oma tilansa ja kukaan ei rynninyt/pakkautunut väkisin eteen (paitsi just siinä missä me oltiin, koska seisottiin vessan ja juomatiskin vieres xD)
Keikoilta en saanut kuvia, koska niiden ottaminen on yleensä kielletty, enkä kehdannu edes yrittää. Tässä korvaukseksi nauravia japseja!
Nyt vasta päästiin kotiin Nakanoon (kello tulee 12 yöllä).
Vielä tarttis syödä ja sit mennä nukkuun, huomista päivää odottelemaan.
Huomiseen siis taas!
Nihongo hanasemasen :DDD
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Babushka!
Terveppä terve!
Täs on tosiaan nyt sitten vihdoin tää mun blogi. Kirjoitan siis joka päivä täältä Japanin Tokiosta merkinnän. Tai yritän ainakin. Ulkoasuun en jaksa kauheesti panostaa kun en ehdi, kuvia yritän lisätä mahdollisimman paljon, niitä ei tällä hetkellä oo vielä kyllä paljoo (tänään esim. Shibuyassa sato, ni kuvista ei tullu kauheen hyviä.)
Oon täällä nyt sitten toista päivää, ja lähden pois toukokuun alussa, eli n. 30 merkintää olis tarkotus tehdä.
Tarina alkakoon!
Lähdin siis Helsinki-Vantaalta iki-ihanan Aeroflotin koneella Moskovaan Sheremetyevon kentälle, koska halpa lippu vaati lentokoneen vaihtamista siellä. Olin ekaa kertaa lentokoneessa ja vähän mietitytti ja jännitti, että voiko noihin Venäläisiin firmoihin luottaa, varsinki ku olin lukenut kauhutarinoita Aeroflotista. Ihan hyvin se meni, laskeuduttaessa luulin et koko kone rysähtää maahan :D
Venäjällä tehtiin perusteellinen ruumiintarkastus ja passitettiin suljettuun terminaaliin odottaan, koska ei ollut maahantuloon oikeuttavaa viisumia. Ja odotusaika oli tuskalliset 23 tuntia. Ei ollut kentällä minkään näkösiä lepäämismahdollisuuksia niille, jotka siellä joutuu odottaan vaihtoa. Eli piti nukkua penkillä istumisasennossa, mikä tarkotti sitä, että nukuttua ei saanut. Ja yks sämpylä makso liki 10 euroo. Olut siellä oli halpaa, joten tein syntiä ja ostin yhden, kun oli kerran synttäritkin.
Odottaminen oli yhtä tuskaa. Lentokentällä ei venäläiset osannu yhtään englantia, ei kunnolla edes infopisteissä. Kuitenkin jotenkin maagisesti selviydyttiin sieltä Tokion koneeseen (jossa muuten erehdyin ottamaan lasiini jotain venäläistä tomaattimehua, hyi helvetti)
Venäläinen laatukone.
Ainut kuva minkä otin Moskovasta. Hyvä näin.
Sitten Naritan kentällä - vihdoin. Siellä oli passintarkastus, sormenjäljet ja valokuvat otettiin ym. Minkäänlaista turvatarkastusta ei tehty - paitsi että joku vartija otti mut siihen syrjään ja alko kyseleen multa syytä maahantuloon, eli ''Miksi tulet japaniin, onko sinulla ystäviä täällä, mitä teet kotimaassa työksesi'' ym. Sit se tarkisti yhen matkalaukun, josta löysi huumeita ja mut passitettiin Suomeen. The end.
Ei vaan, pääsin onneks perille. Skyline - linjalla pääsi sopivasti Tokioon. Heti kun pääsin tänne, alko sellanen ihmettelyrumba ettei mitään rajaa. Tuntuu että kaikki täällä tehdään ihan päin vastoin kun Suomessa, mutta kaikki toimii silti kymmenen kertaa paremmin. Omituisia sääntöjäkin täällä on, esimerkiksi syödä/juoda/tupakoida ei saa silloin kun kävelee. Ja tupakointi on muutenkin kaduilla kielletty, 2000 jenin uhalla.
Tutustuttiin ekana päivänä vähän tähän kotipaikkaan, Nakanoon ja muuta kivaa. Tästä on tosi lyhyt matka joka paikkaan.
Ensimmäinen ateria Japanissa. Kunnon pihvi, paistettu kananmuna, paistettuja
perunoita ja maissia + yks herne :D
Tänään, toisena päivänä, herättiin tossa aamulla (Piti herätä klo 9 niinku Juice, mut nukuin yhteentoista :C)
Sit lähdettiin käymään Shibuyassa ja Harajukussa. Oli aika sateinen päivä, niin en kuvia ottanut paljoo. Tosin niitä on aika vaikeeta ottaa ku muutama tuhatta ihmistä pyörii kokoajan ympärillä :D
Shibuyassa käytiin ensin naisten ostoskeskuksessa ''109''. Syötiin siellä ''aamupalaksi'' letut, joiden sisällä oli kermaa, suklaakastiketta ja banaania. Taivaallista... Sen jälkeen käytiin miesten vastaavassa ''109 men''. Vaikka ostoskeskus oli miehille, heti ensimmäisenä vastaan tuli Hello Kitty - boksereita ym :D
Kerroksia tais olla 6 ja niissä oli niiin upeita tavaroita ja vaatteita ja kaikki myyjät tunki heti ympärille kyseleen ja näyttään tavaroita ja sovittaan niitä, kun astu kauppaan sisälle. Tosin se ei ollu yhtään niin ahdistavaa ku esimerkiksi Suomessa. Se oli jotenki hienostuneempaa ja sellasta ''Pilke silmäkulmassa''
Pari kuvaa tosta miesten kauppakeskusksesta.
Shibuyasta kävellen Harajukuun - siis paratiisiin. Käveltiin ensin sen kuuluisan paikan ohi, missä joka sunnuntai Elvikset, cossaajat ja muut tosi ufomaisesti pukeutuneet kokoontuu yhteen. Harmi, kun ei ollut sunnuntai ja päivä oli sateinen, ei näkynyt kauheesti siinä ihmisiä. Mutta kun päästiin Takeshita Doori - kadulle, se oli niin täynnä ihmisiä ettei mahtunut kulkemaan. Jos koskaan Tokioon aiotte mennä, ni se on must see! En oo ikinä nähnyt mitään paikkaa missä olis niin hemmetisti kaikkee minkä haluan itelleni. Sain onneks laukun ostettua, palaan takasin sittenku tiedän paljonko mulla on ostovaraa vaatteisiin ym :D
Nyt tultiin kaupan kautta kämpille ja mässytettiin äsken nattoo ja yökittiin vuorotellen repeillen. Nyt vielä suklaata ja mustekalataikinapalloja.
Ja nyt pelätään että babushkat, cheburashkat ja maatuskat hyökkää. Tästä tekstistä tuli erittäin sekava, hämmentävä, omituinen ja ärsyttävä, mutta kello on kohta ykstoista ja en jaksanu kertoo pitemmin koko stoorias tähän mennessä. Ja kuvia tulee enemmän seuraavalla kerralla!
Loppuuun vielä Cheburashka!
http://chebur.hobby.ru/

Tunnisteet:
babushka,
cheburashka,
harajuku,
japani,
maatuska,
matkablogi,
natto,
shibuya,
tokio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)