Tänään heräsin taas tapani mukaan yhdentoista aikoihin, kävin suihkussa ja laittauduin. Oltiin päätetty, että lähdetään tänään Ikebukuroon muutaman bändin keikalle.
Onneks ei satanut enää, aurinko paisto ja oli lämmin. Haukattiin ensin Excelsior Cafessa aamupala ja -kahvi, jonka jälkeen hypättiin junalla Shinjukuun, missä vaihdettiin junaa (kyyläiltiin ensin Hosteja hetken aikaa).
Käytiin täällä Nakanossa vielä sellasella alueella, missä vietettiin Sakura-juhlaa. Kirsikkapuut ei kukkinut vielä, eli oli aika outoa että täällä vietetään jo nyt Sakuraa. Ihme kyllä illalla, kun tultiin takasin keikkapaikalta, huomattiin että osa kukista oli oudosti avautunut illan aikana.
Ikebukurossa alkoki sitten se piina, nimittäin keikkapaikan etsiminen. Harhailtiin monta tuntia ympäri Ikebukuroa ja tuskastuttiin kun missään ei ollu merkkiäkään koko paikasta. Alettiin metsästään ernuja ja seuraileen niitä siinä toivossa, että ne johdattais meidät perille. Ne katos kokoajan johonki, sitten Juice kyseli parilta tyypiltä japaniks sitä keikkapaikkaa. Lopputuloksena ne johdatti meidät ihan väärään paikkaan. Onneks lopulta löyty oikee paikka poliisin avustuksella.
Odoteltiin sitten siinä, että päästään sisään. Täällä Japanissa toimii keikkajutut vähän erilaisesti ku muissa maissa. Seisomapaikatkin on numeroitu ja sisään päästetään ihmisiä rivien ja paikkojen perusteella. Me ostettiin vasta ovelta liput, eli ei päästy eteen, mutta itse asiassa noi paikat oli paljon parempia.
Esiintymässä oli N@H, Lolita 23 Q, Annie's Black, Brick Break, Kiss X Dum ja jotain muita, ei osata lukee noita merkkejä.
Jotain Visual Kei - esitteitä, joita saatiin sielt keikalta.
Esiintymiset oli tosi hienoja, huomaa että täällä osataan panostaa siihenkin. Keikkatunnelma yleisesti oli sata kertaa parempi ku Suomessa, kaikilla ihmisillä oli oma tilansa ja kukaan ei rynninyt/pakkautunut väkisin eteen (paitsi just siinä missä me oltiin, koska seisottiin vessan ja juomatiskin vieres xD)
Keikoilta en saanut kuvia, koska niiden ottaminen on yleensä kielletty, enkä kehdannu edes yrittää. Tässä korvaukseksi nauravia japseja!
Nyt vasta päästiin kotiin Nakanoon (kello tulee 12 yöllä).
Vielä tarttis syödä ja sit mennä nukkuun, huomista päivää odottelemaan.
Huomiseen siis taas!
Nihongo hanasemasen :DDD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti